Yhdeksän hyvää ja pahaa yhdistystyyppiä

Yhdistyksissä harvoin on runsaudenpulaa vapaaehtoisista. Moni yhdistysjohtaja tuskailee miettiessään keinoja hankkia jäseniä ja motivoida jäsenistöä toimintaan. Tästä aiheesta minutkin on kutsuttu loppuviikosta puhumaan yhteen urheiluseuraan. Vaikea kysymys, jota pitää miettiä monesta suunnasta.

Sen tietää miettimättäkin, että ei ole olemassa yhtä viisastenkivikikkaa, joka toimisi aina kaikkialla kaikille. Meitä ihmisiä ja vaikuttimiamme kun on niin laaja kirjo. Yhdistysten kirjo on melkein yhtä lavea.

Ehkä asia hahmottuu tyypittämällä ensin osallistujia. Kas näin:

• Harrastajat – tykkäävät tehdä sitä, mitä yhdistys sitten sattuukin tekemään. Parhaassa tapauksessa tekevät sellaistakin, mistä eivät tykkää ja pahimmillaan tekevät vain sitä mistä tykkäävät. Oma alaluokkansa ovat he, jotka on pakotettu harrastamaan vanhempien tai puolison toimesta.
• Maksukuskit – he ovat usein vanhempia, jotka maksavat harrastamisen ja kyyditsevät pilttiään edes takaisin. Parhaimmillaan he käyttävät odotteluajan avustaen ja kannustaen. Monesti on ihan ok, että he ovat vain poissa jaloista. Pahimmillaan he taas vaativat erityiskohtelua ja pyrkivät tekemään muiden elämästä vähintään yhtä kurjaa kuin omastaan. Oma alaluokkansa ovat besserwisserit, jotka ovat periaatteessa aina kaikesta eri mieltä.  
• Fanaatikot – heille yhdistyksen missio on uskonto. Parhaimmillaan se kohdistuu järkevään tekemiseen ja ahkeruuteen. Pahimmillaan he kokevat, että kaikki kansat pitää käännyttää. Oma alaluokkansa ovat terroristit, joille kaikki muut ovat vääräuskoisia, jotka pitää tuhota.
• Kaverikaipuiset – heille tärkeintä ovat yhdistyksen muut ihmiset ja sosiaalinen yhdessäolo. Parhaassa tapauksessa nämä ovat avuliaita tehden lähes mitä tahansa mikä ilahduttaa muita. Pahimmillaan he ovat aikavarkaita, jotka estävät muita toteuttamasta itseään. Oma alaluokkansa ovat täystakertujat, joille ei riitä yhdessäolo kerhotiloissa vaan he seuraavat sinua kaikkialle.
• Vallanvetoamat – nämä ihmiset haluavat tehdä päätöksiä. Parhaassa tapauksessa heillä on kykyä rationaaliseen ja strategiseen ajatteluun sekä sydän yhdistyksen ja muiden ihmisten auttamiseen. Liian usein valtaan hakeutuu myös ihmisiä, joilla kyvyttömyys vallankäyttöön on huomattu työelämässä, muttei vielä yhdistyksessä. Oman alaluokkansa muodostavat kiusaajapsykopaattinarsistit, jotka onnistuvat luomaan yhdistyksestä oman henkilökohtaisen perverssin henkisen kidutuskammionsa.
• Statusponnistelijat – he hakevat ansioluetteloonsa luottamustehtäviä, jotka mahdollistavat etenemisen vaikkapa politiikassa. Parhaimmillaan he ovat mieltäneet, että paras ponnahduslauta mihin tahansa tehtävään on tehdä nykyinen tehtävä mahdollisimman hyvin ja muita ihmisiä kunnioittaen. Pahimmillaan ainoa mitä he tekevät on se oman CV:n kirjoittaminen. Oma alaluokkansa ovat he, jotka kuvittelevat oman arvonsa nousevan, kun painaa kaikkia muita alaspäin.
• Vaihteluvirkistäytyjät – he halajavat muuta ajateltavaa kuin se, minkä ajattelusta heille maksetaan. Parhaimmillaan he ovat ahkeria pyrkiessään välttelemään aikaa ajatella. Pahimmillaan he ovat niin hajamielisiä ja stressaantuneita, että ovat vaaraksi ympäristölleen.
• Osaamisylpeät – edellisen vastakohtina he haluavat tehdä sitä, minkä tietävät osaavansa hyvin tai jopa erinomaisesti muihin verrattuna. Parhaimmillaan he tuovat huippuammattilaisosaamisen ilmaiseksi yhdistyksen hyödynnettäväksi. Pahimmillaan he taas pyrkivät tekemään itsestään korvaamattomia ja halveksivat muiden osaamattomuutta.
• Paremmanpuutteelliset – he osallistuvat, kun eivät ole parempaakaan tekemistä keksineet. Tekevät ja osallistuvat kun siltä tuntuu. Parhaimmillaan tuntuu hyvinkin kivalta touhuta ja pahimmillaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Ovat ehkä ajautuneet toimintaan mukaan jo kauan sitten ja osallistumisesta on tullut toinen luonto.

Moni on varmaan jonkin sortin yhdistelmä. Tunnistitko itsesi tai kaverisi?

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.