Käskytyskulttuuri ei sovi yhdistyksiin

Yhdistysten ja yritysten merkittävistä eroista yksi on se, että yhdistyksen jäsenet eivät ole työntekijöitä.

Työntekijä saa palkkaa, jolla ihminen hankkii esimerkiksi elossa pysymisen kannalta välttämättömiä tuotteita, kuten ruokaa ja juomaa. Palkanmaksusta on kiinni moni asia ja siksi työntekijä on valmis sietämään huonoakin kohtelua.

Yhdistyksissä jäsen ei ole työsuhteessa yhdistykseen, vaan on itse asiassa maksava osapuoli. Jäsenmaksunsa lisäksi hän tekee suorituksia yhdistykselle vapaaehtoistyön muodossa. Vastapainoksi hän saa - tai hänen pitäisi saada - mielihyvää.

Käskytyskulttuuri toimii siis edelleen yritysmaailmassa, joskin huonosti. Käskyt ja niiden noudattaminen sopivat edelleen kriisitilanteisiin, joissa ei voida keskustella ratkaisutavoista, vaan tiettyjen menettelyjen noudattaminen on tarpeellista.

Se, mihin käskyt eivät ollenkaan sovi, on yhdistystoiminta.

Ensinnäkin, ihmiset ovat saattaneet päästä osalliseksi yrityselämässä hyvästä johtamisesta, jolloin käskyttäminen on heille muistutus jostain ikävästä asiasta, jonka he uskoivat jo kohdallaan painuneen unholaan.

Toiseksi, käskyttäminen on tehokas tapa tappaa valistuneen ihmisen motivaatio. Kun motivaatio loppuu, loppuu myös vapaaehtoistyö. Vain oman tai jälkeläisen harrastuksen jatkuminen saattaa enää pitää ihmisen mukana yhdistyksen toiminnassa.

Menestyvä yhdistys pyrkii toimimaan niin, että jäsenten ja erityisesti vapaaehtoistyötä tekevien aktiivien motivaatio säilyy päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Käskytys ei siihen kuulu, vaan pyytäminen, ehdottaminen ja kiittäminen.

Sillä yhdistys ei ole yritys. Valitsimme tuon toteamuksen Yhdistysjohtamisen oppaan punaiseksi langaksi ja samalla apunimikkeeksi.