Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden

Tiistai 13.3.2018 - Reino Myllymäki

Katsoin viime viikonloppuna viiden tähden kaksi tieteiselokuvaa. Toinen oli Aliens - paluu vuodelta 1986. Ja toinen oli Yksin Marsissa vuodelta 2015. Molemmat elokuvat olin nähnyt jo aikaisemmin.

Aliens-elokuvan tukka- ja vaatemuoti olivat selvää kasarikamaa, joka ei ole kestänyt aikaa. Elokuvahan kertoo ajasta, joka on nytkin tulevaisuuttamme, sillä elokuvan päähenkilöhän oli ajelehtinut avaruudessa 57 vuotta... Ei, kaksi muuta erityistä asiaa jäi mieleeni.

Toinen oli kuvaputkinäytöt. Ilmeisesti vuonna 1986 lcd- ja led-näyttöjen kehitys oli niin pahasti tulevaisuudessa, että elokuvien lavastajat eivät osanneet kuvitella vihreiden näyttöjen tilalle mitään fiksumpaa.

Ja toinen oli.... tupakointi. Elokuvan alussa vedetään röökiä estotta sisätiloissa, täydessä neuvotteluhuoneessa ja jopa avaruusaluksessa. Tupakansavusta kärsivänä sanon: Hyi hitto!

Yksin Marsissa -elokuva kolmisenkymmentä vuotta tuoreempana ei kanna tuollaisia syntejä niskassaan ollenkaan. Tai: palataan asiaan vuonna 2047, jolloin elokuva on samanikäinen kuin Aliens nyt. Oikeastaan ainoa silmiinpistävä seikka oli painovoima. Kuvaukset oli tehty Maassa, jossa putoamiskiihtyvyys on Marsiin verrattuna 2,5-kertainen. Kun sen oivalsi, asia alkoi haitata.

Luin aikanaan kaikki tieteiskirjat, joita kirjastoon tuli. Jotkin kirjailijat onnistuivat tekemään tarinoita, jotka ovat kestäneet ajan hampaan; useimmat eivät. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.

Asia tuli vastaan kirjoittaessamme kirjaa Tietoyhteiskunnan kaksi puolta - Mennestä oppien, uutta oivaltaen. On toki vaativaa ymmärtää, miten monet tänään keskeisinä pitämämme seikat ovat saaneet alkunsa ja kehittyneet, mutta paljon vaativampaa on ymmärtää, mikä nykyisestä on kestävää ja mikä tulee rajusti muuttumaan tulevaisuudessa. Tärkeintä on kuitenkin estää polarisoituminen, joka on vallankumousten ja sotienkin siemen. Onnistuimmeko? Se selviää lukemalla kirja.

Tietoyhteiskunnan kaksi puolta -kirja julkistetaan perjantaina 23.3.2018 klo 9.10-9.50. Lue lisää julkistuksesta, liity veloituksettomaan webinaariin ja tutustu kirjaan!

Digitaaliseen Impivaaraan ja takaisin

Torstai 21.12.2017 - Reino Myllymäki

Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä Impivaara on paikka, jonne kuusi vanhinta veljestä pakeni, kun he eivät oppineet lukemaan. Lukutaito oli ripille pääsyn ehto; ripille pääsy taas oli edellytys avioliittoon pääsemiseen. Lisäksi rippikoulun käymättömiä odotti häpeärangaistus: jalkapuu kirkonmenojen ajaksi.

Vikaa taisi olla sekä veljesten kovapäisyydessä että lukkarin pedagogisissa taidoissa. Veljesten ratkaisu tilanteeseen oli siirtyä yhteiskunnan ulkopuolelle Impivaaraan.

Käytin tätä analogiana nykyiseen tilanteeseen, jossa suurelta osalta vanhempia sukupolvia puuttuu osaksi tai kokonaan nykyajan lukutaito, tietotekniikan käyttötaito. Muistan takavuosilta useitakin henkilöjä, jotka olivat mielestään onnekkaita, kun pääsivät eläkkeelle ennen kuin oli pakko oppia ATK:ta. Eivät tulleet ajatelleeksi, että eläkkeellä oleminenkin voi muuttua hankalaksi ilman tietotekniikan käyttötaitoa. Osa heistä tuntuu oikein eristäytyneen jonkinlaiseen digitaaliseen Impivaaraan.

Seitsemän veljeksen impivaaralaisuutta kesti yhdeksän vuotta ja erinäisten sattumusten vuoksi tilanne kääntyi vaaralliseksi: kasakkakomppaniaa koottiin veljesten järjestykseen laittamiseen. Pelastavaksi enkeliksi muodostui nuorin veljeksistä, Pikku-Eero, joka opetti isoveljensä lukemaan. Niinpä heistä tuli jälleen yhteiskuntakelpoisia ja jopa kunnioitettuja yhteiskunnan jäseniä. Useimmat heistä pääsivät jopa naimisiin.

Vaan mistäpä löytyvät nykyajan pikku-eerot kiskomaan digitaaliseen Impivaaraan juuttuneet kansalaisemme takaisin yhteiskuntaan? Ei ole kenellekään hyväksi tuntea olevansa hylkiö tai vajaavaltainen. Monen digitaalisessa impivaarassa asustelevan ratkaisu on jälkipolvi, joka hoitaa heidän asioitaan heidän puolestaan digitaalisesti.

Vaikka kirjoitan tätä nyt hiukan huumorimielellä, kysymys on oikeasti vakavasta asiasta. Jotta pysyisimme maailman kilpailukykyisimpien kansakuntien joukossa, on digitalisaation rinnakkaisista manuaaliprosesseista päästävä eroon ainakin silloin, kun ne ovat kalliita. On myös ymmärrettävä, että uudet palvelut eivät mene käyttöön vain niitä julkaisemalla. Ei, kyllä edelleen ihmisiä on opetettava.

Kolmas näkökulma on se, että meillä ei ole varaa laajamittaiseen syrjäytymiseen, sillä suuria polarisaatioita seuraa usein vallankumous, jonka voittaja saattaa olla kuka tai mikä tahansa.

Tässäpä suuri kysymys pohdittavaksi vuodelle 2018.

Polarisaatio ja digitalisaatio ovat teemoja, jotka ovat vahvasti esillä Tietoyhteiskunnan kaksi puolta -kirjassa, joka julkaistaan vuoden 2018 alussa. Lue lisää ja tilaa kirja vaikkapa ennakkoon!

Kävittekö jo Abilenessä?

Tiistai 19.12.2017 - Reino Myllymäki

Abilene on kaupunki. Se sijaitsee Teksasissa tai sitten Kansasissa. Teksasin Abilenessa on reilut 100 000 asukasta, Kansasin versiossa alle 7 000.

En muista kummassa Abilenessä ns. Abilenen paradoxin perhe kävi, väliäkö sillä? Pääasia on, että kävivät. Tarinassa perhe matkusti viikonlopuksi Abileneen, vaikka kukaan ei halunnut sinne; perheen jäsenet kuvittelivat muiden haluavan ja siksi päädyttiin lopputulokseen, jota kukaan ei oikeasti ollut halunnut.

Vaikka Abilenen paradoksi ei ole oikea paradoksi, vaan peliteorian käsite, se on hyvä esimerkki ryhmäajattelun huonoista puolista ja huonosta kommunikaatiosta. Kun kerrota omia aitoja ajatuksia, ei niitä myöskään tiedetä. Ja kun ei tiedetä, arvataan tai luullaan.

Abilenessä olen käynyt, vaikken kummassakaan noista kahdesta kaupungista. Muutaman kerran, en hirveän montaa. Kerran tosin oltiin kauan. Erään hallituksen puheenjohtaja vei hallituksen jäseniä 6-0, kun kukaan ei pukenut ajatuksiksi syvimpiä tuntojaan tätä puheenjohtajaa ja hänen toimintatapojaan kohtaan.

Abilenen paradoksi tuli vastaan ensi vuoden puolella julkaistavan Tietoyhteiskunnan kaksi puolta -kirjan toimitustyön yhteydessä. Jäin miettimään noita tapauksia. Itse asiassa kävi niin, että kirjan teon yhteydessäkin käytiin pari kertaa Abilenessä. Tai ne kerrat tiedän, koska ne ratkesivat. Olen saattanut olla muulloinkin, mutta on jäänyt huomaamatta.

Mikä sitten neuvoksi, ettei jouduta porukalla Abileneen? Onko lääkettä? On. Sitä sanotaan paholaisen asianajajaksi. Henkilö, joka kyseenalaistaa päätöksiä silloin, kun porukka näyttää liian yksimieliseltä. Voi olla, että kyseessä on kiertävä rooli, jonka kantaja vaikkapa haastaa ryhmäajatteluun osallistuvia yksilöitä sanomaan syvimmät mielipiteensä.

Tietoyhteiskunnan kaksi puolta -kirja julkistetaan vuoden 2018 alussa. Lue lisää kirjasta ja halutessasi tilaa se jo ennakkoon.

Poisopettajia kaivataan

Torstai 16.6.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Toisessa roolissani Ketterät Kirjat Oy:n toimitusjohtajana ja kustannustoimittajana joudun silloin tällöin keskustelemaan suomen kielen kieliopista. Joillakin tuntuu olevan sellainen käsitys, että lukion opeilla seilataan läpi koko elämä. Mutta kielemme muuttuu, uusia sanoja tulee ja kielioppiammekin viilataan. Siksi ristiriitatilanteissa viittaankin aina Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen ohjeisiin enkä lukion äidinkielen tunneilla oppimiini totuuksiin.

Olemme joutuneet oppimaan paljon ja joudumme oppimaan myös iän karttuessa lisää. Monet opit muuttuvat ja poisoppimisen taitokin olisi hyväksi.

Saatuani alleni automaattivaihteisen auton ajoin usein oikea käsi vaihdekepillä niin kuin olin tottunut ajamaan käsivaihteisella autolla. Näin siitä huolimatta, että ajon aikana vaihtamisen tarvetta ei juuri ole. Kymmenessä vuodessa alan olla tuosta(kin) poisoppinut.

Viimeisessä vaihdossa sain alleni auton, jossa on avaimeton käynnistys. Nyt taas piti oppia uutta ja poisoppia vanhaa. Autokauppias kertoi, kuinka vanhempi pariskunta oli laittanut kaukosäätimellä auton lukkoon ja avannut auton sen jälkeen kahvasta. Useita kertoja tajuamatta, että kahvasta kokeilu ei toiminutkaan enää auton lukituksen testitapauksena, vaan oli tahdonilmaisu auton avaamiseksi.

No nyt pitää tarkistaa auton lukitus sivupeilien asennosta. Taas on opittavaa ja poisopittavaa.

Kannamme yhteiskuntana mukanamme raskasta taakkaa, joka on peräisin yhteiskuntamme edellisistä vaiheista. "Aikainen lintu madon nappaa", sanottiin ja kannustettiin nousemaan aikaisin ylös töitä tekemään. Maatalousyhteiskunnassa päivänvalo olikin tärkeässä asemassa tuotantoa mahdollistavana tekijänä mutta pitääkö Tuusulanväylän edelleen ruuhkautua klo 7-8?

Digitalisaatio tuottaa meille jatkossa yhä kiihtyvällä tahdilla opittavaa ja poisopittavaa. Tietojärjestelmät vaihtuvat, prosessit muuttuvat.

Moni käy postilaatikollaan kahdesti päivässä, kaksitoista kertaa viikossa. Tunnen ihmisiä, jotka käyvät enää kerran viikossa postilaatikkonsa sisältöä tarkistamassa. He heittävät todennäköisesti mainospostin suoraan kierrätykseen ja lukevat uutisensa tabletilta.

Kohta ei Postikaan käy postilaatikolla kuin ehkä kolme kertaa viikossa. Siinähän tulee taas poisopittavaa. Olisiko poisopettajille tilaa yhteiskunnassamme?