Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Luottamus, yhteistyön perusta

Maanantai 25.9.2017 - Reino Myllymäki

Luottamus_720x405.jpg

Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä, sanoo Kielitoimiston sanakirja. Luottamuksen varaan voi rakentaa paljon. Esimerkiksi toimivan asiakas-toimittaja-suhteen.

Luottamusta ei voi ostaa kaupan hyllyltä. Se on vähän kuin pelitaito, jota kovasti kysytään golfkenttien proshopeista 9. ja 10. reikien välillä. Valitettavasti tuote on meiltä lopussa, myyjä kertoo.

Kun luottamusta ei voi ostaa, se pitää tehdä itse. Luottamuksen rakentamisen aineksia ovat onnistumiset ja osapuolten keskinäinen kunnioitus. Tämä hämmentää varsinkin nuoria; jotta pääsisit tärkeisiin hommiin, ensin on onnistuttava niissä rutiinihommissa. Kysymys on osittain paradoksista, joka kuitenkin on elävää elämää: et koskaan pääse näyttämään syvintä osaamistasi, jos et hoida perushommia kunnolla. Ei synny kunnioitusta eikä luottamusta.

Luottamus on tuoreen Tehokkuus ensin! Palveluyksiköstä tuottavuus- ja kasvukumppaniksi -kirjani viimeinen askel ja samalla koko kirjan johtava punainen lanka. Kaikki muut 24 askelta kertovat keinoista, joita tarvitaan tuon luottamuksen rakentamiseksi.

Ensin laitetaan kuntoon hommat, jotka asiakas odottaa palvelutarjoajan laittavan omin päin kuntoon. Sitten semmoiset, joihin tarvitaan yhteistyötä asiakkaan kanssa. Lopuksi päästään syvempään asiakasyhteistyöhön, jos kaikki on mennyt oikeaan suuntaan.

Luottamus on siis lähes itseisarvon luonteinen keino syvempään asiakasyhteistyöhön, jossa alentuneiden markkinointi- ja myyntikulujen ja tehostuneen toiminnan hedelmiä riittää jaettavaksi niin toimittaja- kuin asiakaspuolelle.

Se ei kuitenkaan pysy automaattisesti kunnossa, vaan tarvitsee jatkuvia onnistumisia tuekseen. Luottamus on kuin parisuhde: se kestää pari ryppyä rakkaudessa, jos tulevaisuus näyttää hyvältä.

Mutta luottamus voidaan menettää. Kehityshankkeita koskevissa seminaareissa minulta on useammankin kerran kysytty, että vaikuttaako hovihankkijuus projektin onnistumiseen. Olen joutunut vastaamaan, että aineiston perusteella negatiivisesti. Jos kumppanuus johtaa lepsuiluun kehityshankkeen valmistelussa, tulokset ovat huonoja. Silti kumppanuus on usein hyvä lähtökohta, sillä myös julkishallinnon hankintamenettelyllä saadaan aikaan epäonnistuneita projekteja.

Onnistumisia hankkimaan ja luottamusta rakentamaan, mars!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luottamus, kunnioitus, kumppanuus, asiakas-toimittaja-suhde

Melkoinen puserrus takanapäin

Tiistai 5.9.2017 - Reino Myllymäki

9789527044155.jpgMelkoinen puserrus takanapäin! Vielä 31.8.2017 tein muutaman tarkistuksen kirjaan ja sitten piti antaa kirjan kansi ja sisältö painettavaksi.

Olo on kuin kenraalilla, joka on lähettänyt joukkonsa hyökkäykseen. Turha on mennä sotkeutumaan operatiiviseen toimintaan, parasta on odottaa viestejä rintamalta.

Vaan vaikea on taas sopeutua siihen, ettei kaikkea käytettävissä olevaa aikaa tarvitsekaan käyttää kirjoittamiseen, kuvittamiseen, taittamiseen tai virheiden estimiseen - tämän kirjan osalta. Vaikea on tehdä väliin jotain muuta. Mutta pakko on yrittää.

No, mistä kirjasta on kysymys? Kirjasta Tehokkuus ensin! Palveluyksiköstä tuottavuus- ja kasvukumppaniksi, joka oli tähdätty alunperin ilmestymään huhtikuussa 2015, mutta jonka edelle kiilasivat mm. kirjat Tietohallinnon organisointi ja Muutosjohtamisen opas.

Valkoisen paperin ongelmaakin on tässä kärsitty. Onneksi hain apurahaa Suomen tietokirjailijat ry:ltä ja onneksi kirja sopi IT Forumin kuluvan vuoden toiseen teemaan. Myös mentorista oli apua. Nämä siivittivät kirjan valmistumiseen saakka.

Kirja julkistetaan CxO Webinaarissa 15.9. klo 8. Ilmoittaudu julkistukseen ja/tai tilaa kirja! Ennakkoon tilatut kirjat toimitetaan julkistuspäivän tienoilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palveluorganisaatio, kehittäminen, tuottavuus, kasvu, kumppanuus