Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Kukaan ei ole yhdistys

Torstai 27.10.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Huipulla_720x405.jpg

Jos yhdistyksen johdossa on pitkään, usein perustamisesta asti, sama henkilö, voi yhdistys henkilöityä. Syntyy ilmiö, joka on tuttu valtiotasollakin. Omassa nuoruudessani presidentti oli sama asia kuin Kekkonen. Islantilaislapsille puolestaan oli yllätys, että presidentti voi olla muukin kuin nainen. Henkilöitymisestä on hyötyä ja haittaa; pitkänpäälle enimmäkseen haittaa. Mutta miten ilmiö kehittyy ja miten siitä voi taistella ulos?

Tilanne ei välttämättä ole seurausta henkilön vallanhalusta, vaikka Yhdistysjohtamisen oppaan haastatteluissa jotkin haastateltavat olivat vahvasti sitä mieltä, että puheenjohtajaksi pyritään, hallitukseen joudutaan. Puheenjohtajan kun valitsee yhdistyksen vuosikokous, varapuheenjohtajan hallitus keskuudestaan.

Ei, samaan lopputulokseen voidaan päästä toistakin kautta. Puheenjohtaja saattaa olla kaikkea muuta kuin vallanhaluinen ja on ottanut tehtävän vastaan, kun kukaan muu ei ole suostunut. Yhdistyksen työt kasautuvat usein yhdistyksen johtoon ja usein puheenjohtaja kantaa suuren, ylisuuren taakan. Voi olla, että yhdistystoiminta on ainoa harrastus. Silloin yhdistys henkilöityy puheenjohtajaansa sekä hyvässä että pahassa.

Kukaan yksittäinen henkilö ei ole kuitenkaan yhdistys! Yhdistys muodostuu jäsenistään. Se on samalla kaikki ja ei kukaan!

Tätä kirjoitusta lukeville yhdistysten puheenjohtajille: lopettakaa tuhkan sirottelu! Miettikää sen sijaan, miten tilanteeseen on jouduttu. Pyrkikää delegoimaan tehtäviänne muille ja aloittakaa keskustelu siitä, kuka olisi sopiva puheenjohtaja siinä tapauksessa, että nykyinen joutuisi pelistä.

Lisäksi pyydän muistamaan, että suurin osa jäsenistä ei ole mukana yhdistyksen toiminnassa puheenjohtajan takia vaan hänestä huolimatta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistysjohtaminen, motivaatio, ideologia, oma etu

Käskytyskulttuuri ei sovi yhdistyksiin

Sunnuntai 9.10.2016 - Reino Myllymäki

Kaskytys_720x405.jpg

Yhdistysten ja yritysten merkittävistä eroista yksi on se, että yhdistyksen jäsenet eivät ole työntekijöitä.

Työntekijä saa palkkaa, jolla ihminen hankkii esimerkiksi elossa pysymisen kannalta välttämättömiä tuotteita, kuten ruokaa ja juomaa. Palkanmaksusta on kiinni moni asia ja siksi työntekijä on valmis sietämään huonoakin kohtelua.

Yhdistyksissä jäsen ei ole työsuhteessa yhdistykseen, vaan on itse asiassa maksava osapuoli. Jäsenmaksunsa lisäksi hän tekee suorituksia yhdistykselle vapaaehtoistyön muodossa. Vastapainoksi hän saa - tai hänen pitäisi saada - mielihyvää.

Käskytyskulttuuri toimii siis edelleen yritysmaailmassa, joskin huonosti. Käskyt ja niiden noudattaminen sopivat edelleen kriisitilanteisiin, joissa ei voida keskustella ratkaisutavoista, vaan tiettyjen menettelyjen noudattaminen on tarpeellista.

Se, mihin käskyt eivät ollenkaan sovi, on yhdistystoiminta.

Ensinnäkin, ihmiset ovat saattaneet päästä osalliseksi yrityselämässä hyvästä johtamisesta, jolloin käskyttäminen on heille muistutus jostain ikävästä asiasta, jonka he uskoivat jo kohdallaan painuneen unholaan.

Toiseksi, käskyttäminen on tehokas tapa tappaa valistuneen ihmisen motivaatio. Kun motivaatio loppuu, loppuu myös vapaaehtoistyö. Vain oman tai jälkeläisen harrastuksen jatkuminen saattaa enää pitää ihmisen mukana yhdistyksen toiminnassa.

Menestyvä yhdistys pyrkii toimimaan niin, että jäsenten ja erityisesti vapaaehtoistyötä tekevien aktiivien motivaatio säilyy päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Käskytys ei siihen kuulu, vaan pyytäminen, ehdottaminen ja kiittäminen.

Sillä yhdistys ei ole yritys. Valitsimme tuon toteamuksen Yhdistysjohtamisen oppaan punaiseksi langaksi ja samalla apunimikkeeksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, johtaminen, motivaatio

On/Off

Torstai 8.9.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Yhdistyksissä työkuorma keskittyy. Yhdistysten hallitukset kantavat usein työkuormasta leijonan osan. Hallituksesta niille, jotka osaavat ja saavat aikaan, kasaantuu työtä sietokyvyn rajoille saakka. Näin varsinkin, jos heillä on vaikeuksia sanoa ei.

Työkuorman alla sinnittelevän pinna katkeaa jonain päivänä ja hän kertoo, ettei ole käytettävissä enää, kun seuraavan kerran hallitusta kootaan. Sama voi toki käydä linjaerimielisyyksien takia tai protestina kelvottomalle puheenjohtajalle, joka valitaan tehtävään vuodesta toiseen.

Yhdistyksen hallituksesta poisjäänti on kuin pieni kuolema. Hetki sitten olit nääntyä työkuorman alle ja nyt et tiedä edes mitä yhdistyksessä tapahtuu. Onko yhdistystyö on/off-toimintaa? Jokotai?

Yhdistyksen kannattaisikin miettiä laaja-alaisesti jäsenten osallistumisen keinoja. Kaikki eivät ole valmiita pitkäaikaiseen sitoutumiseen, jolloin heille voi tarjota pop-up-tehtäviä. Ja vaikka työmyyrä päättikin pelastautua uhkaavalta työuupumukselta jättäytymällä pois hallituksesta, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hän jotain yhdistyksen eteen haluaisi tehdä.

Ei kaikille kaikkea, vaan jokaiselle jotakin.

Kirjoittaja on juuri viimeistellyt Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, johtaminen, motivaatio

Yhdeksän hyvää ja pahaa yhdistystyyppiä

Tiistai 30.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Yhdeksan_yhdistystyyppia_720px_levea.png

Yhdistyksissä harvoin on runsaudenpulaa vapaaehtoisista. Moni yhdistysjohtaja tuskailee miettiessään keinoja hankkia jäseniä ja motivoida jäsenistöä toimintaan. Tästä aiheesta minutkin on kutsuttu loppuviikosta puhumaan yhteen urheiluseuraan. Vaikea kysymys, jota pitää miettiä monesta suunnasta.

Sen tietää miettimättäkin, että ei ole olemassa yhtä viisastenkivikikkaa, joka toimisi aina kaikkialla kaikille. Meitä ihmisiä ja vaikuttimiamme kun on niin laaja kirjo. Yhdistysten kirjo on melkein yhtä lavea.

Ehkä asia hahmottuu tyypittämällä ensin osallistujia. Kas näin:

  • Harrastajat – tykkäävät tehdä sitä, mitä yhdistys sitten sattuukin tekemään. Parhaassa tapauksessa tekevät sellaistakin, mistä eivät tykkää ja pahimmillaan tekevät vain sitä mistä tykkäävät. Oma alaluokkansa ovat he, jotka on pakotettu harrastamaan vanhempien tai puolison toimesta.
  • Maksukuskit – he ovat usein vanhempia, jotka maksavat harrastamisen ja kyyditsevät pilttiään edes takaisin. Parhaimmillaan he käyttävät odotteluajan avustaen ja kannustaen. Monesti on ihan ok, että he ovat vain poissa jaloista. Pahimmillaan he taas vaativat erityiskohtelua ja pyrkivät tekemään muiden elämästä vähintään yhtä kurjaa kuin omastaan. Oma alaluokkansa ovat besserwisserit, jotka ovat periaatteessa aina kaikesta eri mieltä.  
  • Fanaatikot – heille yhdistyksen missio on uskonto. Parhaimmillaan se kohdistuu järkevään tekemiseen ja ahkeruuteen. Pahimmillaan he kokevat, että kaikki kansat pitää käännyttää. Oma alaluokkansa ovat terroristit, joille kaikki muut ovat vääräuskoisia, jotka pitää tuhota.
  • Kaverikaipuiset – heille tärkeintä ovat yhdistyksen muut ihmiset ja sosiaalinen yhdessäolo. Parhaassa tapauksessa nämä ovat avuliaita tehden lähes mitä tahansa mikä ilahduttaa muita. Pahimmillaan he ovat aikavarkaita, jotka estävät muita toteuttamasta itseään. Oma alaluokkansa ovat täystakertujat, joille ei riitä yhdessäolo kerhotiloissa vaan he seuraavat sinua kaikkialle.
  • Vallanvetoamat – nämä ihmiset haluavat tehdä päätöksiä. Parhaassa tapauksessa heillä on kykyä rationaaliseen ja strategiseen ajatteluun sekä sydän yhdistyksen ja muiden ihmisten auttamiseen. Liian usein valtaan hakeutuu myös ihmisiä, joilla kyvyttömyys vallankäyttöön on huomattu työelämässä, muttei vielä yhdistyksessä. Oman alaluokkansa muodostavat kiusaajapsykopaattinarsistit, jotka onnistuvat luomaan yhdistyksestä oman henkilökohtaisen perverssin henkisen kidutuskammionsa.
  • Statusponnistelijat – he hakevat ansioluetteloonsa luottamustehtäviä, jotka mahdollistavat etenemisen vaikkapa politiikassa. Parhaimmillaan he ovat mieltäneet, että paras ponnahduslauta mihin tahansa tehtävään on tehdä nykyinen tehtävä mahdollisimman hyvin ja muita ihmisiä kunnioittaen. Pahimmillaan ainoa mitä he tekevät on se oman CV:n kirjoittaminen. Oma alaluokkansa ovat he, jotka kuvittelevat oman arvonsa nousevan, kun painaa kaikkia muita alaspäin.
  • Vaihteluvirkistäytyjät – he halajavat muuta ajateltavaa kuin se, minkä ajattelusta heille maksetaan. Parhaimmillaan he ovat ahkeria pyrkiessään välttelemään aikaa ajatella. Pahimmillaan he ovat niin hajamielisiä ja stressaantuneita, että ovat vaaraksi ympäristölleen.
  • Osaamisylpeät – edellisen vastakohtina he haluavat tehdä sitä, minkä tietävät osaavansa hyvin tai jopa erinomaisesti muihin verrattuna. Parhaimmillaan he tuovat huippuammattilaisosaamisen ilmaiseksi yhdistyksen hyödynnettäväksi. Pahimmillaan he taas pyrkivät tekemään itsestään korvaamattomia ja halveksivat muiden osaamattomuutta.
  • Paremmanpuutteelliset – he osallistuvat, kun eivät ole parempaakaan tekemistä keksineet. Tekevät ja osallistuvat kun siltä tuntuu. Parhaimmillaan tuntuu hyvinkin kivalta touhuta ja pahimmillaan ei voisi vähempää kiinnostaa. Ovat ehkä ajautuneet toimintaan mukaan jo kauan sitten ja osallistumisesta on tullut toinen luonto.

Moni on varmaan jonkin sortin yhdistelmä. Tunnistitko itsesi tai kaverisi?

Kirjoittaja on viimeistelemässä Yhdistysjohtamisen opas -kirjaa, joka julkistetaan lauantaina 24.9.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, johtaminen, ihmistyypit, motivaatio

Oman edun tavoittelu tuhoaa yhdistyksen

Torstai 18.8.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Oman edun tavoittelu on tuhonnut monta yhdistystä. Ja laittanut vielä useampia polvilleen.

Kun ihmistä motivoi oma etu - Reissin Motivaatioprofiilin (RMP) mukaan henkilö on pikemminkin realistinen kuin idealistinen - häntä ei kiinnosta yhteinen etu eikä yhdistyksen etu, vaan oma tai läheisen etu.

Kyläyhdistyksissä tämä näkyy siten, että sen halutaan ajavan oman tien- tai kadunpätkän asvaltointia tai jotakin muuta osapopulaatiota hyödyttävää. Kehotukset katsoa kokonaisuutta, tavoitella mahdollisimman monen hyvää tai tasapuolisuutta kaikuvat kuuroille korville.

Erityisen hankala tilanne syntyy, kun yhdistyksen puheenjohtajaksi sattuu oman edun tavoittelija. Tällaiset ovat usein kunnianhimoisia pyrkyreitä ja niin kuin eräs Yhdistysjohtamisen oppaan haastateltava sanoin - hallitukseen joudutaan ja puheenjohtajaksi pyritään.

Omaa etuaan tavoitteleva johtaa yhdistyksen palvelemaan hänen henkilökohtaisia tai perheensä etuja. Se voi näkyä isoissa asioissa ja johtaa suuriin taloudellisiin väärinkäytöksiin, jotka tuhoavat yhdistyksen, mutta se voi näkyä myös pienissä asioissa: nimellisenä johtajuutena, jonka tarkoituksena on saada CV:hen yksi luottamustoimi lisää tai vaikkapa jatkuvasti hiukan ylimitoitettuina kokoustarjoiluina, joiden ylijäämän puheenjohtaja vie kotiinsa.

Ei tarvitse olla puheenjohtaja, jotta saa oman edun tavoittelulla yhdistyksen rampautettua. Suuriääninen oman edun tavoittelija, joita puheenjohtaja ei saa aisoihin, saattaa karkottaa hallituksesta kantavia voimia, jotka inhoavat yksisilmäisyyttä ja osaoptimointia. Ja taas on yhdistys pykälän verran voimattomampi kohtaamaan haasteita.

Vaan eipä välttämättä ole täydellinen ratkaisu sekään, että puheenjohtajaa ajaa pelkästään ideologian palo. Siinä oma näkemys asioista saattaa dominoida niin, että lopputulos on huono näinkin. Jonkinmoinen idealismin puolelle kallistuva keskitien kulkeminen olisi siis puheenjohtajalle, hallitukselle ja avainhenkilöille suotavaa.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistysjohtaminen, motivaatio, ideologia, oma etu