Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Kukaan ei ole yhdistys

Torstai 27.10.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Huipulla_720x405.jpg

Jos yhdistyksen johdossa on pitkään, usein perustamisesta asti, sama henkilö, voi yhdistys henkilöityä. Syntyy ilmiö, joka on tuttu valtiotasollakin. Omassa nuoruudessani presidentti oli sama asia kuin Kekkonen. Islantilaislapsille puolestaan oli yllätys, että presidentti voi olla muukin kuin nainen. Henkilöitymisestä on hyötyä ja haittaa; pitkänpäälle enimmäkseen haittaa. Mutta miten ilmiö kehittyy ja miten siitä voi taistella ulos?

Tilanne ei välttämättä ole seurausta henkilön vallanhalusta, vaikka Yhdistysjohtamisen oppaan haastatteluissa jotkin haastateltavat olivat vahvasti sitä mieltä, että puheenjohtajaksi pyritään, hallitukseen joudutaan. Puheenjohtajan kun valitsee yhdistyksen vuosikokous, varapuheenjohtajan hallitus keskuudestaan.

Ei, samaan lopputulokseen voidaan päästä toistakin kautta. Puheenjohtaja saattaa olla kaikkea muuta kuin vallanhaluinen ja on ottanut tehtävän vastaan, kun kukaan muu ei ole suostunut. Yhdistyksen työt kasautuvat usein yhdistyksen johtoon ja usein puheenjohtaja kantaa suuren, ylisuuren taakan. Voi olla, että yhdistystoiminta on ainoa harrastus. Silloin yhdistys henkilöityy puheenjohtajaansa sekä hyvässä että pahassa.

Kukaan yksittäinen henkilö ei ole kuitenkaan yhdistys! Yhdistys muodostuu jäsenistään. Se on samalla kaikki ja ei kukaan!

Tätä kirjoitusta lukeville yhdistysten puheenjohtajille: lopettakaa tuhkan sirottelu! Miettikää sen sijaan, miten tilanteeseen on jouduttu. Pyrkikää delegoimaan tehtäviänne muille ja aloittakaa keskustelu siitä, kuka olisi sopiva puheenjohtaja siinä tapauksessa, että nykyinen joutuisi pelistä.

Lisäksi pyydän muistamaan, että suurin osa jäsenistä ei ole mukana yhdistyksen toiminnassa puheenjohtajan takia vaan hänestä huolimatta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistysjohtaminen, motivaatio, ideologia, oma etu

Oman edun tavoittelu tuhoaa yhdistyksen

Torstai 18.8.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Oman edun tavoittelu on tuhonnut monta yhdistystä. Ja laittanut vielä useampia polvilleen.

Kun ihmistä motivoi oma etu - Reissin Motivaatioprofiilin (RMP) mukaan henkilö on pikemminkin realistinen kuin idealistinen - häntä ei kiinnosta yhteinen etu eikä yhdistyksen etu, vaan oma tai läheisen etu.

Kyläyhdistyksissä tämä näkyy siten, että sen halutaan ajavan oman tien- tai kadunpätkän asvaltointia tai jotakin muuta osapopulaatiota hyödyttävää. Kehotukset katsoa kokonaisuutta, tavoitella mahdollisimman monen hyvää tai tasapuolisuutta kaikuvat kuuroille korville.

Erityisen hankala tilanne syntyy, kun yhdistyksen puheenjohtajaksi sattuu oman edun tavoittelija. Tällaiset ovat usein kunnianhimoisia pyrkyreitä ja niin kuin eräs Yhdistysjohtamisen oppaan haastateltava sanoin - hallitukseen joudutaan ja puheenjohtajaksi pyritään.

Omaa etuaan tavoitteleva johtaa yhdistyksen palvelemaan hänen henkilökohtaisia tai perheensä etuja. Se voi näkyä isoissa asioissa ja johtaa suuriin taloudellisiin väärinkäytöksiin, jotka tuhoavat yhdistyksen, mutta se voi näkyä myös pienissä asioissa: nimellisenä johtajuutena, jonka tarkoituksena on saada CV:hen yksi luottamustoimi lisää tai vaikkapa jatkuvasti hiukan ylimitoitettuina kokoustarjoiluina, joiden ylijäämän puheenjohtaja vie kotiinsa.

Ei tarvitse olla puheenjohtaja, jotta saa oman edun tavoittelulla yhdistyksen rampautettua. Suuriääninen oman edun tavoittelija, joita puheenjohtaja ei saa aisoihin, saattaa karkottaa hallituksesta kantavia voimia, jotka inhoavat yksisilmäisyyttä ja osaoptimointia. Ja taas on yhdistys pykälän verran voimattomampi kohtaamaan haasteita.

Vaan eipä välttämättä ole täydellinen ratkaisu sekään, että puheenjohtajaa ajaa pelkästään ideologian palo. Siinä oma näkemys asioista saattaa dominoida niin, että lopputulos on huono näinkin. Jonkinmoinen idealismin puolelle kallistuva keskitien kulkeminen olisi siis puheenjohtajalle, hallitukselle ja avainhenkilöille suotavaa.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistysjohtaminen, motivaatio, ideologia, oma etu

Yksi välinpitämätön pilaa kaikkien maineen - kaksi tarinaa yhdistysjohtamisesta

Tiistai 16.8.2016 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Viestintä on vaikea taitolaji. Samoin viestimättömyys. Kerron pari valaisevaa esimerkkiä yhdistysviestinnästä viimeisen vuoden ajalta.

Uimaseuran toiminnanjohtaja kysyi naapuriseuran järjestämiin kisoihin vapaaehtoistuomariapua. Vastasin hänelle, että joudan kyllä tuomaroimaan. Hän välitti tiedon kyselijäseuralle. Homma toimi kuten pitikin.

Kisapäivä lähestyi. En saanut järjestävästä seurasta mitään informaatiota siitä, kelpaako apuni ja missä ja milloin pitäisi jossakin olla. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta.

Eräs ystäväni oli selaillut tarkemmin kyseisen seuran sivustoa ja nähnyt siellä jossain maininnan, että olen kisoissa ratatuomarina. Hän sattui siitä ohimennen minulle mainitsemaan – pari tuntia ennen kisojen alkua.

Menin siis paikalle varmuuden vuoksi ja olihan minulla siellä rooli, jopa aika tärkeä.

Olisi toki ollut kohteliasta minullekin siitä ilmoittaa etukäteen. Sattuma pelasti tilanteen.

Toinen tapaus.

Ystäväni lähetti minulle viestin, jossa peräänkuulutettiin koulujen aloitukseen suojatiepäivystäjiä. Tärkeää hommaa, ajattelin itsekin kahden lapsen isänä. Laitoin heti sähköpostiviestin henkilölle, jolle ohjattiin halukkuudesta ilmoittamaan. Ok homma.

Suojatiepäivystysaamu lähestyi, mutta en saanut mitään vastausta viestiini. Oletin siis, että panokselleni ei ollut tarvetta. Aikaisemmasta kokemuksestani viisastuneena päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Ajoin työmatkani reittiä, jossa oletin näitä liikenteenvaroittajia olevan, mutta en nähnyt ketään. Koska minulla ei ollut varusteita (huomioliivejä), ajoin töihin.

Myöhemmin päivällä kuulin ystävältäni, että vapaaehtoisia oli kuulemma ollut tarpeeksi. Hyvä homma, koska olisi painanut mieltäni aika pitkään, jos olisin kuullut jonkun lapsen jääneen yliajetuksi.

Kummassakaan tarinassa ei onneksi tapahtunut mitään katastrofaalista. Sille en voi mitään, että muistan tarinan yhdistykset ensisijaisesti välinpitämättömästä suhtautumisesta avunantotarjouksiin, vaikka ymmärrän, että yksittäiset, minulle tuntemattomat ihmiset ovat toimineet välinpitämättömästi. Huonoista kokemuksista huolimatta annan apuani pyydettäessä jatkossakin - myös näille yhdistyksille.

Yhdistyksen jokainen jäsen luo toiminnallaan ja käytöksellään mielikuvaa koko yhdistyksestä. Sama koskee yrityksiä.

Lisää tarinoita, oppeja ja neuvoja yhdistysjohtamiseen löytyy syyskuussa ilmestyvästä kirjasta Reino Myllymäki, Toni Hinkka: Yhdistysjohtamisen opas (Ketterät Kirjat, 2016).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhdistys, viestintä, yhdistysjohtaminen, kiitos, vastaaminen