Tehokkuus ensin! Palveluyksiköstä tuottavuus- ja kasvukumppaniksi -kirja julkistettiin

15.09.2017

Tehokkuus_ensin_-mainos.pngTehokkuus ensin! Palveluyksiköstä tuottavuus- ja kasvukumppaniksi -kirja julkistettiin CxO Webinaarissa perjantaina 15.9.2017 klo 8.00. Julkistustilaisuudessa kerrottiin perinteiseen tapaan kirjan taustoista, kirjoittamisen tuskasta ja kirjan keskeisestä sisällöstä.

Tehokkuus ensin! -kirja on mahtava tietopaketti siitä, mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä, jotta pääsee asiakkaansa luotetuksi kumppaniksi. Neuvot on jaettu kolmeen vaiheeseen ja 25 askeleeseen. Katso webinaaritallenne!

Kirja liittyy kahteen aikaisemmin kirjoitettuun kirjaan, nimittäin vuonna 2015 julkaistuun Tietohallinnon organisointi -kirjaan (jonka nimi voisi aivan hyvin olla Palveluyksikön organisointi) ja aiemmin tänä vuonna julkaistuun Muutosjohtamisen oppaaseen.

Koska julkistuspäivä sattui perjantaiksi, julkistuspäivän erikoistarjousta on jatkettu maanantaiaamuun 18.9.2017 klo 9 saakka. Julkistuspäivän tarjouksena saa Postin Helposti-pakettiin kääräistynä julkistetun kirjan hintaan 45 € (SVH 47 €) ja 25 €/kpl lisähinnalla trilogian muut osat eli Tietohallinnon organisoinnin (SVH 40 €) ja Muutosjohtamisen oppaan (SVH 35 €). Julkistuspäivän erikoistarjouksen saat tilattua tästä maanantaiaamuun klo 9 saakka. Pidä siis kiirettä!

Reino Myllymäki

05.10.2017Reino Myllymäestä Keski-Uusimaa-lehden kolumnisti
01.10.2017Vuoden 2017 myynti saavutti vuoden 2016 tason
15.09.2017Tehokkuus ensin! Palveluyksiköstä tuottavuus- ja kasvukumppaniksi -kirja julkistettiin
30.08.2017Tehokkuus ensin! -kirjaa voi ennakkotilata
28.08.2017Tehokkuus ensin - palveluyksiköstä tuottavuuskumppaniksi -kirja julkistetaan 15.9.2017
24.07.2017Reino ja Rauha Kykyrin esivanhemmat -kirja Ketterät Kirjat Oy:n Historia-kirjasarjaan
08.06.2017Kauhavan apu- ja leirikentät 1930- ja 1940-luvuilla -kirja julkistettiin Suomen Ilmailumuseolla
30.05.2017Yhteinen ymmärrys työelämän muutoksissa -kirjan Minna Kinnunen ja Riitta Veijalainen Radio Voimassa tiistaina 30.5.2017 klo 16.30
14.05.2017Yhteinen ymmärrys työelämän muutoksissa -kirja julkistettiin Lahdessa
20.03.2017Muutosjohtamisen opas julkistetaan 19.5.2017

Siirry arkistoon »