Marjatta Jaben yhdestoista kirja julkistetaan 9.9.201512.08.2015 Ketterät Kirjat Oy julkaisee Marjatta Jaben 11. kirjan nimeltään Ikä voimavarana. Kirjailija kertoo itse kirjastaan: "Seniorit ovat aliarvostettuja. Jos yli 50-vuotias joutuu työttömäksi, uuden työpaikan löytyminen on usein kiven takana, vaikka ammattitaito olisi huipussaan. Puhumattakaan eläkepommista, joka yhteiskunnallisen keskustelun mukaan räjäyttää hyvinvointiyhteiskuntamme, kun suuret ikäluokat ovat nyt jääneet eläkkeelle. Todellisuudessa seniorit ovat mahdollisuus, kun se oikein oivalletaan. Nyt heidän on aika nuoruutensa tavoin nousta barrikadeille tai ainakin esimerkillään osoittaa, että he monin tavoin voivat olla aktiivisia ja hyödyttää yhteiskuntaa: töitä tekemällä, yrittäjinä, mentoreina, järjestöissä vaikuttamalla, opiskelemalla uusia asioita, hoitamalla lastenlapsiaan ja sairaita ihmisiä. Mahdollisuuksia on. Kirja Ikä voimavarana kannustaa senioreita pitämään itsensä pitkään toimintakuntoisina ja kertoo esimerkein, miten edelläkävijätyöyhteisöt ovat onnistuneet luomaan ikäjohtamiseen uusia käytäntöjä. Myös yhteiskunnan päättäjiä on haastateltu siitä, miten seniorit saadaan kukoistamaan. Kirja antaa eväitä hyvinvointitalkoisiin, jolla Suomi saadaan nousuun. Ikä on voimavara, kun se oikein oivalletaan." Kirjan julkistustilaisuus pidetään keskiviikkona 9.9.2015 klo 15, julkistuspaikkana on Helsingin Pääpostin Postimestari-sali, osoite Mannerheiminaukio 1B, 00100 Helsinki. Ilmoittaudu julkistustilaisuuteen! Reino Myllymäki |